Etusivu / Varhaiskasvatus ja opetus / Varhaiskasvatus / Päivähoitopaikan hakeminen Päivähoitopaikan hakeminen Hakemuksia voi jättää ympäri vuoden. Päivähoitopaikkahakemus on jätettävä viimeistään 4 kuukautta ennen hoidon toivottua aloitusaikaa. Mikäli päivähoidon tarvetta ei ole voinut ennakoida ja hoitopaikan pikainen tarve johtuu siitä, että vanhemmat/vanhempi on saanut työtä tai alkanut opiskella, hakemus on toimitettava mahdollisimman nopeasti ja joka tapauksessa vähintään kaksi viikkoa ennen hoidon alkamista. Hae päivähoitopaikkaa ensisijaisesti täyttämällä sähköinen varhaiskasvatushakemus. Täytä toimintamuodoksi päiväkoti perhepäivähoito. Voit lisätä halutessasi myös toissijaisen vaihtoehdon. Hakemukseen merkitään palvelun tarve ja päivämäärä, jolloin varhaiskasvatuksen olisi tarkoitus alkaa. Varhaiskasvatuspaikka annetaan mahdollisuuksien mukaan perheen ensisijaisen toiveen perusteella. Varhaiskasvatushakemuksesi on voimassa yhden vuoden. Tiedusteluihin perhepäivähoidon ja päiväkotien vapaista paikoista sekä päivähoitopaikkojen myöntämisestä vastaa varhaiskasvatuspäällikkö. Oikopolut Sähköinen hakemus